Yritys

Kriittisen tiedonsiirron asiantuntija

NDC Networks Oy on kriittisiin tietoverkkoihin ja haastaviin tietoliikenneympäristöihin erikoistunut vuonna 1993 perustettu maahantuonti- ja palveluyritys. Asiakaitamme ovat valmistava teollisuus, erilaiset kaukokäyttöverkot, teleoperaattorit, sekä puolustusteollisuus. NDC Networksin ratkaisuja on toimitettu kaikille maailman mantereille – toistaiseksi Etelämannerta lukuunottamatta.

Teknologiaosaamisemme keskittyy teollisuusympäristöjen tiedonsiirto-ongelmiin sekä erityisesti langattomiin teknologioihin. Asiakkaidemme tarpeet ovat kuitenkin monipuolisia, ja siksi tarjoamme myös rauta- ja softapuolen kustomointia ja kehitystä. Tuotekokonaisuuksien integrointi, konfigurointi ja kotelointi ovat meille arkipäivää, ja tarvittaessa muokkaamme järjestelmän ohjelmistoja. Jos tarve on erikoisempi, pystymme myös toteuttamaan tuotesuunnitteluprojektin alusta loppuun sisältäen mekaniikka-, elektroniikka- ja ohjelmistosuunnittelun.

Pidämme itsemme ajan hermolla, jotta voimme tarjota kehityksen kärjessä olevaa ja koeteltua teknologiaa. Ennen kaikkea pyrimme kuitenkin ymmärtämään asiakastarpeen ja ratkaisemaan sen tavalla, joka parantaa asiakkaamme kilpailukykyä ja tuottavuutta.